Monday, 21 May 2018 12:43

Pahempi toistaan vs Someone else

Written by

Oletko koskaan miettinyt kuinka paljon totuutta on laulujen teksteissä? Asiaa ei ole uutta, vanhoina aikoina kun kirjallisuus ei ollut keksitty tai ainakaan leveästi käytetty, kertomatarinat ja folkkloori ovat olleet tavallaan kansanmuisti viisauksista, ongelmista, uskomuksista, toiveista jne. jotka ovat olleet osaa ihmisten elämää. Tietääkseni Suomen kulttuurissa tärkeä folkkloorin-kansanmuistin-henkilö on Paraske, vaikka en ole varma kuinka paljon nykyinen nuoriso hänestä tietää? Sanon sitä, koska suomen kirjallisuus on melko nuorehko asia ja sellaisten henkilöiden kertomat ovat säilyttäneet sitä henkistä Suomalaisuuden ydintä, josta ollaan nykyään niin ylpeitä… Siis uuden sukupolven Eurooppalaisena, Bulgarialaisena ja Suomalaisena vahvasti uskon siihen, että suomalaisuus on enemmän toimivaa sisältöä (em. sisukkuutta, rehellisyyttä, asiallisuutta jne.) kuin pinnallista päällystettä (em. ihonväriä, nimeä tai ennakkoluuloja…).

Sitten alusta lähtien newfinns.com:in tarinoissa on ollut hyvinkin paljon hyperlinkattua infoa myös lauluja, jotka ovat tavallaan integroituja kertomaan ytimeen, asia joka ainakin itse kutsun osaa digitaalisen tekstin pysty-suoraa sisältöä… Näin ollen seuraavasti kahta nykyajanlaulua rintamalla ”True” alongside New Finns:

       
 

https://apulanta.net/lyriikat/pahempi_toistaan

PAHEMPI TOISTAAN

Kumpikaan meistä ei oo eikä ollut kultaa Vaikka me niin annettiin olettaa

Ei huomattu lainkaan Et kuinka ollaan velkaa Kuin vasta nyt kun nenää Siihen painetaan. Kumpikin toistaan paremmin Tiesi jokaisen vaiheen Kumarrettiin kuvaa peilissä…Pahempi toistaan kumpikin on Ja kuinka nyt ne tappaa toisiaan Sokeina toistaa lausetta samaa Kuinka ne on tässä oikeessa

Rumempi toistaan kumpikin teko Eikä niitä tekemättömiksi saa Eikä ne huomaa kumpikin on Vain pahempi toistaan. Varmoina voimasta ja niin helvetin ylpeet …ilmeet kasvoilla me kaaduttiin

Synnytä uudestaan Ei muuta kuin lauluissa Kun jokaiselle jää Laskut huveistaan. Kuningas ilman valtikkaa kuin on kuningatarkin Vielä kumartavat peileilleen

Pahempi toistaan kumpikin on Ja kuinka nyt ne tappaa toisiaan Sokeina toistaa lausetta samaa Kuinka ne on tässä oikeessa…Rumempi toistaan kumpikin teko…Eikä niitä tekemättömiksi saa Eikä ne huomaa kumpikin on Vain pahempi toistaan

Katkeemaan ei sitä mitenkään saa Turhempaa ei oo olemassakaan Huomaa vaan kun joku sanoo jotain sellaista Mitä kuulla haluaa Ei haittaa onko edes tottakaan Oikeuttaa kalleintansa tuhlaamaan

Pahempi toistaan kumpikin on Ja kuinka nyt ne tappaa toisiaan Sokeina toistaa lausetta samaa Kuinka ne on tässä oikeessa

Rumempi toistaan kumpikin teko Eikä niitä tekemättömiksi saa Eikä ne huomaa kumpikin on Vain pahempi toistaan

 

 
 

http://www.songlyrics.com/allegro/someone-else-lyrics/

 

Someone else 

 

It's time to change, there's no looking back, I'm for real this time, u gotta make a change... Right now it’s time for action addicted to making it happen Flipping the scratch now picture that oh they miss you mast u –u know they will for this one crack sale U can see me stranded in hell landed in jail ` with my black mail in hail got a deep concussion from busting no back stubbing hustlers selling my drugs just to get my riches as far is my vision I’m wishing I’d live my life a little different [CHORUS]

People staring at the mirror facing someone else

others doing what they shouldn’t, it was someone else people’re lying cause they’re trying to be someone else it is not you I see with that guy, must be someone else... Staring at the world through my rear view got to keep an eye open searching for a clear view I hear you screaming to god but he can’t hear you [x2] you said he brought us this far look we’ve been through you said he brought us this far look what we’ve been through is it fortune and fame now we stuck in the game I spit my soul on this track so you can feel my pain It’s time to change I don’t want to blow out my brains No more looking in the mirror pointing fingers like I'm a player

 

Ystävällisin terveisin, Rosti……  

Read 608 times
Login to post comments