Monday, 08 June 2015 10:17

Lyhyt puheeni Vihreiden puoluekokouksessa (Oulu 5-7.6.2015)

Written by

Hyvät kokouksen osallistujat ja johtajisto, kiitos mahdollisuudesta jakaa kanssanne pari sanaa. Viimeisen kahden päivän aikana kuuntelin paljon arvokkaita ja mielenkilintöisiä puheita. Henkilökohtaisesti olen onnellinen että puolueemme johtavissa asemissa on päässyt päteviä ihmisiä, sellaisia jotka osaavat viestittää arvojamme ymmärrettävällä tavalla ja tehokkaasti avustaa Suomen uudistamista.

Kuitenkin, uuden sukupolven suomalaisena ja eurooppalaisena tässä yritän tuoda esiin muuttamaa rakentavaa täydennystä. Usein sanotaan että ihmiset ovat oman kulttuurinsa vankeja ja hyväksyvät kritiikittömästi, toisten samassa kulttuurissa kasvaneen ihmisten sanonta ja käytöstä. Kasvaneeni kahden kulttuurin välissä olen yrittänyt poimia molempien vahvuuksia ja näin jatkaa vahvempana eteenpäin.

 Maassamme puhutaan jatkuvasti tasa-arvosta ja eriarvoisuuden tasoittumisesta, mutta melkein poikkeuksetta viitaten naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon. Samalla rasistiset ja xenophobiset   tilastot ovat olleet jatkuvassa kasvussa. Siis jotain on väärässä ja uskon että on tullut aikaa puhua oikeista asioista oikeilla sanoilla – aksentilla tai aksentitta, mutta sisältöpainotteisesti.

Maassamme puhutaan paljon perussuomalaistumisen huonoista puolista ja ilmaisuista, mutta todellisuudessa tenäpäivänä he (PS) ovat Suomen toiseksi suurin puolue. Ja henkilökohtaisesti uskon että talouskriisin ja populismin lisäksi sen takana löytyy muita painavia syitä ja tässä yksi erittäin tärkeä niistä. Maamme voimassa oleva järjestys ja varsinkin lehdistö luovat perussuomalaistumiselle suotuissa ympäristöä. Miten – yksinkertaisesti uutisoimalla perussuomalaisten äärimmäiset "viisaudet" ilman käytännön seuraamuksia tai toisen puolen mielipidettä. Viime viikolla Herra Sademies räjähti lehdistön hänen mielestä rakenteellisella ehdotuksellaan, että tummia miehiä pitäisi pakkosterilisoida, tavallaan kansallisen hyvän eduksi. Jopa maamme suurin lehti HS otti yhteyttä Sademiehen, jolloin hän vahvisti sanansa vastaamalla että hän antaa konkreettinen toimenpide, ja että kysymys on siitä että tehdään ehdotuksia. (ks. http://www.hs.fi/kaupunki/a1432615500761 ).

Herra Sademies, tilastollisesti Suomella on yksi Euroopan huonompia ikärakenteita sekä prosentuaalisesti vähiten ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia suomalaisia ja siihen nähden vaikka paikalla olevat tummat miehet rupesivat tekemään tuplasti enemmän lapsia, maamme huoltosuhde ei paranne ainakaan lähiaikoina…

Suomessa on totuttu puhumaan maahanmuuttajasta, mutta ei niiden kanssa joten jälleen kiitos että sain puheen vuoro. Ja sikäli kuin epäilen että HS ottaa yhteyttä minuun laitan kopio puheestani osoitteella newfinns.com

Ystävällisin terveisin

Rosti

 

 

Read 845 times
Login to post comments